Elämää vapaalla, töissä ja lomalla







torstai 3. syyskuuta 2015

Nusa Lembongan

Melkein viikko vierähti pienellä saarella nimeltä Nusa Lembongan. Balilta pääsi puolessa tunnissa pikaveneellä saarelle, ja tunnelma muuttui aikalailla, rauhalliseksi. Veikkaisin, että muutamassa vuodessa saaren tunnelma muuttuu hyvinkin Balin kaltaiseksi, nyt saari on, sanoisinko "rustiikkinen" mutta hyvällä tavalla. 

Saarella otimme aurinkoa, kävimme kieretelemässä eri rantoja kävellen, söimme hyvää ja edullista ruokaa, vaihdoimme majapaikkaa, taas tutkimme paikkoja jalkaisin, otimme aurinkoa, vuokrasimme skootterin ja ajelimme ympäri nusa Lembonganin ja viereisen saaren nimeltä nusa Ceringan, ja millaista menoa se sitten olikaan!! Tiet tai voiko niitä edes teiksi kutsua.... Oli paikoittain aika huonossa kunnossa, eipä olla ennen tuollaisia teitä ajettu. Skootterilla näkee paljon enemmin paikkoja, ja skootterin vuokraus on todella halpaa, päivän vuokra maksoi 5€. 
Minä sain uuden ystävän hotellimme koiranpennusta, koiran nimi on Blackie ja se nukkui joka yö meidän bungalowin terassin sohvalla ja oli aina meitä häntä heiluen ottamassa vastaan. 

Ensikosketus nusa Lembonganiin oli aikamoinen shokki, luulimme tulevamme hiljaiselle saarelle, ja ensivaikutelma oli kyllä kaikkea muuta! Saaren päätie oli ihan tukossa, oli alkamassa joku paikallisten seremonia ja sitten turistit siihen vielä sekaan, niin avot!
Meidän bungalow, ranta oli kyllä saaren paras tällä kohdalla

Iltapäivällä kun alkaa laskuvesi, paljastuvat paikallisten leväviljelmät
Ja sitten on sitä saaren "rustiikkia"
Erittäin hyvää ruokaa
Devil's tears oli aika vaikuttavan oloinen paikka, vedessä on voimaa!
Ja tämä on Blackie, päiväunilla.

Jahas sähköt meni vaihteeksi poikki. 
Terveisin Marika







Ei kommentteja: