Elämää vapaalla, töissä ja lomalla







tiistai 10. helmikuuta 2015

Hua Hin

Ban Krutista junailimme itsemme Hua Hiniin, paikka valikoitui ainoastaan, syystä, että se on noin puolessa välissä Bangkokia. 
Itse kaupunki oli yllättäen ihan kiva, suhtkoht iso, siisti ja muutamaksi päiväksi riitti tekemistä, tosin ostokset jäivät aika pieniksi, kun rantaromu, matkamuistokrääsä ja piraattivaatteet eivät kiinnostusta herättäneet, market village ostoskeskus oli ok, en nyt sanoisi, että ostosparatiisi, mutta jotain kivoja liikeitä kuitenkin löytyi, night market taas oli piraattikopioiden löytötaivas, jos sellaista haluaa, oli siellä myös jotain kivoja käsityökojuja, ruokaa löytyi vaikka ja mitä. Kaupunki saa aina ison plussan Starbucks kahvilasta! Kirjakaupat on myös reissulla tulleet tutuiksi, tosin, hotellien "kirjastoista" voi kirjan ottaa mukaan ja jättää halutessaan oman kirjahyllyyn, mutta kaupungilla kirjakaupat rahastavat kirjoista aika hyvän hinnan.
 Hua Hin ranta olikin sitten jotain, mitä en oikein osaa sanoin kuvailla, emme löytäneet itseämme sieltä päivää paistattelemasta, kerran kävelimme rannalla ja se riittikin meille. Itse ranta on pitkä ja leveä, joten tilaa kyllä löytyy, mutta sitten aurinkovarjot on laitettu niin tiheälle alueelle, että ahistaa! Jättimäisiä hotelleja on rannan vieressä rivissä, että siinä on rantalomailua kerrakseen. Kiva oli nähdä pieni katsaus Hua Hinistä, tosin en kyllä usko, että toiste tänne rantalomalle tullaan :)











Meidän pieni hotelli oli loistava! De Pastel Hua Hin, toivottavasti hotelli löydetään ja omistajat saavat hotellin menestymään.

Aurinkoisin terveisin Marika

Tänään kaasuttelimme Hua Hinistä Bangkokiin, jos junalla matkustaminen on vähän hidasta, niin minivanilla matkustaminen on sieltä nopeasta päästä! Nopeus on n. 130 km/h ja vauhtia kuljettaja hiljentää vain, jos sattuu liikennevalot punaselle :) 
Siinä matkalla taas vilahteli vaikka millaisia kuljetuksia, parhaimpia on, pienet lavakuorma-autot ja lavalla on kerrostalon korkuinen lasti, yhden tälläisen kuljetuksen perässä luki "be safe" 


Ei kommentteja: